perjantai 18. lokakuuta 2013

Suristelun tuotoksia



Ihanaa bambi kangasta oli jäänyt palanen. Siitä sai juuri ja juuri neitokaiselle uuden puseron. Kangas on tilattu Lasten taikamaasta. Fabriinan interlocktrikoo Rollin' Stars pääsi bambin kaveriksi. 

Lopputulos oli onneksi neidin mieleen, se ei nimittäin ole aina itsestään selvää.  


Pusero olisi jäänyt lyhyeksi, joten laitoin myös helmaan jatkoa tähtikankaasta. Puserossa on ikäänkuin kaksi käännettä. Helmaan tein myös oman nimilapun. Suristelin ompelukoneella mustalle nauhalle neitokaisen nimen.

En ole kovinkaan paljoa vielä perehtynyt näihin eri koristeompeleihin, mutta kyllähän niillä vaikka mitä pientä kivaa piristystä saisi kun vaan alkaisi tekemään ;-)



Tämmöiset nimikointinauhat ovat myös käteviä pipojen saumoissa, pysyy pipot tallessa eskarissakin.


Takakappale on kokonaan tähti kangasta.







Tässä puserossa on toteutettu helma samallalailla kuin bambi puserossa. Lisäksi tein "valehihat" eli pikkuinen hiha pitkän hihan päälle. 

Kaava on Ottobre:stä ja yhdistin itseasiassa kaksi kaavaa. 
Mallissa oli tehty sekä lyhyt- että pitkähihainen pusero samalla kaavalla. Joten piirsin molemmat hihat ja ompelin yhteen, tosin pikkuisen väljempänä päälle tulevan pikkuhihan. Mallissa oli myös vyötäröllä kaitale, mutta sen jätin pois. 







Helmaan ompelin myös Fabriinasta tilatun Handmade-merkin.  



Värkkäsin myös taskut sivusaumaan. Eihän niihin mitään "aarteita" voi laittaa, mutta ovatpahan piristyksenä.





Ihanan pehmoisesta Soul birdistä valmistui myös itselle tunika ja loppukankaasta sain vielä tytölle tunikan myös, tosin hihoihin ei enää kangasta riittänyt, joten tein taas "valehiha" temput ;-) 
Itseasiassa nätimpi näin. Vyötärölle tein myös kaitaleen mustalla resorilla, koska kangasta ei ollut tarvittavaa määrää koko pituuteen, näin sain palasista koottua tunikan. 

Ja taas kaikkein tärkeintä oli, että tyttö tykkäsi :-)









Samoilla ideoilla mentiin tämäkin tunika.

Hihat ovat viskoositrikoota Kangastukusta. Kivan ohutta ja tarpeeksi venyvää kapoisia hihoja varten. Samalla kankaalla ovat myös Soulbirdin hihat.

Peppibloom on Sampsukasta tilattua.




Sampsukasta tilasin pienen palasen Fields trikoota. Kankaasta ei riittänyt kuin etukappaleeseen ja sekin oli liian lyhyt. Sitten sain päähäni leikata Kärkkäiseltä ostetusta tosi halvasta (olikohan n. 2 €?) trikoomekosta helman. Käännekin oli valmiiksi tehty ;-) 


Tein vain rypytyksen ja ompelin parit koristenauhat. Koristukset on tilattu Karnaluksilta. Ja taas tehtiin "valehihat" kankaan vähyyden vuoksi :-)



Tässä mekko joka menetti helmansa....Ostelen aina sillointälloin kankaiksi halpoja trikoo vaatteita. Viimeisin ostos oli Kärkkäisen sikapäiviltä euron hintaiset trikoo poolot. Kannattaa ostaa aina kaikista isoimmalla koolla niin saa eniten kangasta :-)



Tässä vielä kuva helmasta. Karnaluksilla on kyllä vaikka kuinka paljon kaikenlaisia ihanuuksia jotka ovat myös edullisia. Tosin aina tulee tilattua liian vähän, näitäkin tilasin vain metrin pätkät, vaikka hintaa ei ollut paljon ollenkaan....











perjantai 4. lokakuuta 2013

Mustikkahaalari ja muutakin



Nämä mustikkahaalarit on tehty jo viime kesänä, jostain syystä on aika mennyt niin nopsasti ettei ole ehtinyt tänne laittelemaan kuvia...ja monesti jää ne kuvatkin ottamatta...
Mutta näistä haalareista löytyi tämmöinen kuva, parempaa ei ole ja nyt haalarit ovat jo sen verran käyteytyn näköiset, joten lisä kuvia ei tule :-)
On muuten aivan ihanaa tämä norsu kangas, pehmoista ja hyvin on oikeasti pesua kestänyt.


Kaavahan on siis Ottobren mustikkahaari.

Vetimet on muuten jouduttu irrottamaan kaapin ovista aikoja sitten....

Kuvassa näkyvä vitriinikaappi oli alunperi männyn värinen, mutta toissa kesänä otin sudit rohkeasti tassuun ja maalasin kaapin valkoiseksi. Kaappi on ollut meillä varmaan 20 vuotta, ja kaappi oli jo muutaman kerran saanut häätö uhkauksen. Mutta nyt tuntuu, että sitä voi katsella toiset parikymmentä vuotta :-)



...kuvassa näkyvän pupun tein pari päivää sitten. Mallia otin Mailegin pupuista....piirtelin tulostuspaperille summittaiset kaavat ja muuttelin vielä leikatessakin mm. korvien pituutta pidemmiksi. Pupun  kangas on lakana kangasta, josta olin joskus tehnyt verhot. Pupun mekon kangas taas on hankittu 90-luvun alkupuolella Halpa-Hallista....en edes muistanut koko kangasta, mutta äitini oli löytänyt kankaan omista kätköistään ja toi sen minulle. Olen joskus ommellut kyseistä kankaasta itselleni paita puseron...jep jep...


tiistai 27. elokuuta 2013

Lisää eskarivaatetta


Pitkähihaisia puseroita tarvitaan syksyä varten. Tätä kangasta tilasin ensin omaa puseroa varten Fabriinasta, no tytär näki kankaan ja hieman suutahtikin etteikö hänelle kangasta riitäkkään...tilattiin sitten vähän lisää kangasta ja niin saatiin tytsyllekin pusero :-)


Tämän puseron kangas on hankittu Sampsukasta jo talvella. Odoteltiin inspiraatiota ja viimein se sieltä tupsahti :-)



Selian ihanaa aurinkoista joustofroteeta tilasin alunperin pienelle miehelle. Neiti ihastui myös kuosiin ja äiti oli enemmän kuin tyytyväinen, luulin nimittäin että kuosi olisi neidin mielestä liian lapsellinen...
On kyllä pirtsakka pusero, kyllä tästä saa aurinko energiaa pimeneviin syssyn iltoihin.




torstai 22. elokuuta 2013

Eskariin...



Pääkallo kangas on tilattu Fabriinasta ja on ihan neidin itsensä valitsema. Ensimmäisiin neidin vaatteisiin erehdyin tilaamaan ihkuja lasten kankaita, hyvin pian tuli selväksi että ovat aivan liian lapsellisia...
Nykyään valitsemme neidin kanssa yhdessä mieluiset kankaat...monesti käykin niin, että saamme molemmat samasta kankaasta vaatetta :-)

Leggareiden farkku trikoo on kangastukusta. Metrin pätkästä sain kahdet leggarit. Kangas jousti "väärään" suuntaan paremmin, joten leikkasin sitten sen mukaan.




Pieni yksityiskohta lahkeeseen. Ihan ite värkkäsin rusetin nauhasta ja ompelin vielä pikkuruisia helmiä koristeeksi...saas nähdä kauanko pysyy menossa mukana....






Mustasta pääkallo kankaasta tehtiin hihat. Malli oli myös neidin itsensä suunnittelema.
Tässä vaiheessa ei enää jaksettu poseerata....

torstai 8. elokuuta 2013

Juhlamekot äidille ja tyttärelle



Pojan rippijuhlia varten tein sekä tytölle että itselle mekot. Kaavat tyttären mekkoon on omat ja oman mekon kaavat on Ottobren 2/2013 sportti mekosta raskaalla kädellä muokattuna....piirtelin myös hihat. 

Kangas tyttären kolttuun on Kangas Mallasta tilattu aikoja sitten ja omaan mekkoon tilasin Kangastukusta viskoositrikoota. "Timantit" omassa mekossani on Karnaluksilta tilattuja.


Kummallekin tein vielä vaaleanpunaisesta sifongista huivit. Reunoihin tein rullapäärmäykset saumurilla. Eipä niidenkään teko jäänyt kuin edelliseen...yöhön ;-)


perjantai 2. elokuuta 2013

Berninan peittariin kääntäjä omalla virityksellä


Alunperin hankin Janomen peittarin, mutta yhteistyö ei sujunut niinkuin olisin toivonut. Aikani tuskailtuani tuumasin, että nyt riitti ja tilasin Karnaluksilta Berninan peittarin. Karnaluksilta kyllä laittoivat viestiä, että Janome olisi paljon parempi jne. ja olenko nyt ihan varma :-) 

Toimitus aika oli myös pidempi, tilaustuote. Vihdoinkin saatuani koneen, olen ollut todella tyytyväinen. Ei ole tarvinnut ihmetelle säätöjä jne. Harvemmin tekee hyppytikkejäkään :-)

Kääntäjää ei Beninaan noin vain laiteta, mutta esim. Piiloaitan blogista löytyi ideaa tehdä itse omat viritykset. Minun kääntäjä oli hieman erilainen, mutta niin vain mies päivän kokeili, poraili, testaili ja valmista tuli :-)
Monet vaatteet on suristeltu ja rouva on ollut enemmän kuin tyytyväinen. 

Kääntäjä on aikaiemmin tilattu Karnaluksilta Janomea varten,





tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kesätunika



Ja pinkkihän on yksi näistä lemppari väreistä, joten mieluinen tuli tunikasta :-)


Aurinko nuttu pienelle


Joustofroteesta Ottobren kaavoilla pieni takki pienelle pojalle. Ihanan pehmoista kangasta.


Puutarhapiilo


Pientä hiljaiseloa on ollut päivitysten suhteen. Ompeluja on kuitenkin tehty, mutta vähän vähemmän. Esikoinen pääsi ripille ja niiden valmisteluihin hurahti osa ajasta.

Tämä tunika on tehty jo alkukesästä ja onkin ollut kovassa käytössä. Pipo tehtiin myös samaisesta kankaasa. Riittipä kangast vielä äidinkin tunikaan.
Kangas on kestänyt todella hyvin pesua. Puutarhapiilo kangas on tilattu Seliasta.




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Hellemekko



Tytsylle tein uusimman Ottobre lehden kaavoilla hellemekon. Alkuperäisessä kaavassa oli myös pääntiellä sellaiset lipareet, mutta neiti ei niitä halunnut.
Mekko on ollut kovassa käytössä. Ensimmäisenä iltana maalattiin jopa akryylimaaleilla (vaikka on varmaan sata kertaa keskusteltu, miksi pitää aina ensin pukea maalausvaatteet päälle, ja että akryyli maaleilla ei mennä maalailemaan omin nokin...) .....ja maalia oli sitten uudessa mekossakin. Onneksi sain ne melkein kokonaan pois. Liotin vahvassa pesuainevedessä ja rappasin kynsillä.

Sydän trikoo on Kangastukusta ja kanttaukset saman kuosisesta turkoosista sydän trikoosta. Koko on 140, mutta pituus 134.

Helmaan tein rullapäärmeen. Venytin kangasta aika reippaasti samalla, että saisin helman "kiharalle"



...ja eikö vain käykin noitalakki hellehatusta? :-)

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Sortsit ja body



Sortsien kaava on uusimmasta Ottobre:sta. Mallissa oli lahkeissa pitkät resorit, mutta jätin ne surutta pois, kangastakin oli naftisti, joten vyötärö on matalammalle kuin kaavassa. Kaavan koko 74.

Hilcon Ballenato trikoo on Fabriinasta ja on kyllä niin ihanan pehmoista pienen iholle. Tilasinkin lisää, mutta oranssin värisenä kankaiden yönä :-)
Ihan kivat helle pökät :-)

Body on tähtitrikoon jämistä yhdistelty ja kanttaukset resorilla.



Kesävaatteita vauvelille



Lämpimät ilmat yllättivät, ja huomasinkin että meiltä puuttuvat lyhythihaiset bodyt, sortsit....no niitä on nyt sitten yritetty suristella aina kun vain ompelus koneen ääreen vain pääsee vilahtamaan. Siinä sivussa on toki pitänyt pyöräyttää jotain kesävaatetta myös tytölle ja jopa itsellekin. Niistä myöhemmin lisää, kunhan ehdin. 



Kaavana tuttu Ottobre, hihat vain lyhensin. Satumetsä trikoo tilattu Lasten Taikamaasta.
Kanttaukset resorilla. 

Olen jokin aika sitten hankkintu Berninan peitetikkikoneen ja nyt aikani testattua. olen todella tyytyväinen. Säätöihin ei tarvitse paljon koskea, hyppytikki on melkeinpä taakse jäänyttä elämää ja kanttaukset voi tehdä surutta resorilla, single trikoolla jne. Mies teki minulle virityksen, jolla sain kantinkääntäjänkin paikoilleen. Tästä aiheesta laitan myöhemmin juttua, kuvia olen jo napsinut valmiiksi. Janome vielä kököttää surullisena nurkassa, varmaankin joutuu etsimään jossain vaiheessa uuden kodin...Toisethan ovat tulleet hyvin toimeen Janomen kanssa, mutta minulla ei sitten varmaan pinna riittänyt testailuun ja säätelyyn ;-)

torstai 23. toukokuuta 2013

Laulukala



Selialta tilasin metrin pätkän Laulukalaa ja aikalailla kangas riitti näihin vaatekappaleisiin. Tytölle paita ja pojalle haalarit sekä body.
Tämä kangas oli niitä, joita täytyi vain saada ja ihan heti en sitä kuitenkaan raaskinut leikellä  ;-)
Tytöltä varmistelin monta kertaa, että haluaako hän ihan VARMASTI itselleen paidan, ettei käy niinkuin aina välillä käy....no hän halusi ja mieluinen paita tuli :-)



Pienen miehen haalarit, sillä tutulla facebook ompeluryhmän miikkari kaavalla. Jota olen tosin muokannut lisäämällä pituutta selkään ja lahkeisiin ja hiven olkaimiin. Sekä aavistuksen isommaksi kaula-aukkoa edestä. Olkainten kanttaus on edelleen haasteellista, kun ei sillä peittarilla vaan ajella tiukkoja kurveja. 


Ja tässä vielä poseerauskuva :-)





keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Fleecehaalari vauvelille



Pehmoisesta pallofleecesta haalari vauvelille. Eli kaava oli Ottobre lehdestä. Haalarin vuoritin trikoolla. Molemmat kankaat Kangastukusta.

Taisi vain käyttö jäädä aika vähäiseksi...mutta jos nyt sattuu tulemaan kylmempää (mitä en siis toivo), niin onpahan haalari...



Pilkkuja



Tyttärelle tein Kärkkäiseltä ostetusta trikoosta leggarit ja paidan. Leggarien kaava on Ottobre lehdestä ja paidan kaava on oma. Mallia otettu kaupan paidasta. 

Neiti piti vaatteista, mutta kissan kuvan saisi kuulema poistaa kaula-aukosta ja laittaa tilalle valkoinen kangas...että mitäs menin taas tekemään kysymättä...no, juuri sopivaa valkoista trikoota ei ole, joten on saanut kelvata noin, jospa se mieli muuttuisi :-)




sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Keväthaalari pienelle



Pienelle täytyi nopsasti saada kevyempi haalari ulkokäyttöön. Pesukarhu joustofrotee on Sampsukasta ja vihreä joustofrotee Royal tuotteelta. Kaava Ottobre lehdestä. Tein tätä ennen samanlaisen haalarin fleecestä, kunhan ehtisi siitäkin laittaa kuvat. 

Nettiyhteydet ovat meillä huonontuneet. Aikaisemmin meillä oli kiinteä laajakaista, mutta sähköyhtiö laittoi johdot maahan ja Sonera ei lähtenyt kimppaan, eli meidän täytyi ottaa mokkula systeemit....vaikka meillä pitäisi olla vekottimet parhaimmasta päästä ja vielä vahvistin ulkona, ei yhteydet vaan pelitä niinkuin ennen. Pätkii ja hidastelee, kuvien latauskin tuntuu vievän ikuisuuden. Yhteydet ovat ihan hyviä aikaisin aamulla ja myöhään illalla, eli kun käyttäjiä on vähemmän....

mutta tässäpä muutama kuva :-)





Eteen aplikoin kuvan pesukarhusta. Kuva napsastu kuosista.





kukkuu :-)