maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kisuliini tunika



Tyttärelle kisu paita. Ihanan pehmeää kangasta. Kokolappuja olen joihinkin laittanut, lähinnä että helpottaisi vaatteen oikeinpäin pukemisessa.
Koko ei kyllä välttämättä vastaa "kaupan" vaatetta, koska kaavaa on kuitenkin muokattu aika reippaastikkin käyttäjän mukaan.



Body ja toinenkin...


Vaihteeksi näitä ;-) Tuntuu ettei vieläkään ole riittävästi. Välillä voi mennä usempikin body päivän aikana, joten kyllä näitä saa surruutella.






Ihanan joustavia kankaita. Helpottaa pukemista kummasti. 


Puhkun ja puhallan.....Aika kiltin näköinen susi kuitenkin  :-)


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Viidakko



Sampsukalta olin tilannut pienoisen palasen viidakkomaista trikoota ja aikani sitä pyöriteltyäni päätin, että palasesta voisi tulla vaikka hihat. Muuhun se ei oikein olisi riittänyt. Bodyn etuosa kaipasi jotain, ja teksitiili tussit pääsivät kokeiluun. Tusseja oli tytär ehtinyt testata piirtämiseen....oma moka, mitäs jätin pöydälle. Mistäs sitä tietää mitkä tussit kuuluu paperille ja mitkä kankaalle. Hienon Rölli peikon olikin piirtänyt :-)



Ei tämä body enää kauan mahdu päälle. Osat olivat leikattuna vajaan kuukauden ennen ompelua...ja niinhän siinä käy, että vauvelit kasvaa aika nopsasti ;-)


Kaava on oma muokkailu. Vihrä ja keltainen trikoo on tilattu Fabriinasta. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Merirosvoja



Pienelle miehelle vaihteeksi pöksyt. Hurjia merirosmoja aalloilla :-)



Niin on kyllä jurjat pöksyt, ettei edes sukat tahdo pysyä jaloissa!



Kangas on tilattu Sampsukalta. Kaava Ottobre lehdestä.

Vielä kissoja



Tämähän se on suosittu kissa, ainakin meillä. Nämä housut ovat valmistuneet viime joulun aikoihin. Kangas on Kangastukusta tilattua velouria. Hello Kitty aplikointi myös velourista.



Hurmuri haalarit



Vaatteita on kursittu kokoon vaikken niitä tänne ole päivitellyt, kaikkia ei viitsi edes laittaa, kun ovat niin perusvaatetta ;-)

Verson puodista tilattu hurmuri päätyi haalariksi. Ihanaa kangasta :-)



Kaavana taas Me&I haalari. Muokkauksia tein pituuteen. Pätkäisin kaavan keskeltä ja lisäsin pituutta 3 cm. Pikkuisen lisäsin myös olkaimiin pituutta. Näin siinä vain käy....poika kasvaa....