Ihanaa bambi kangasta oli jäänyt palanen. Siitä sai juuri ja juuri neitokaiselle uuden puseron. Kangas on tilattu Lasten taikamaasta. Fabriinan interlocktrikoo Rollin' Stars pääsi bambin kaveriksi.
Lopputulos oli onneksi neidin mieleen, se ei nimittäin ole aina itsestään selvää.
Pusero olisi jäänyt lyhyeksi, joten laitoin myös helmaan jatkoa tähtikankaasta. Puserossa on ikäänkuin kaksi käännettä. Helmaan tein myös oman nimilapun. Suristelin ompelukoneella mustalle nauhalle neitokaisen nimen.
En ole kovinkaan paljoa vielä perehtynyt näihin eri koristeompeleihin, mutta kyllähän niillä vaikka mitä pientä kivaa piristystä saisi kun vaan alkaisi tekemään ;-)
Tämmöiset nimikointinauhat ovat myös käteviä pipojen saumoissa, pysyy pipot tallessa eskarissakin.
Takakappale on kokonaan tähti kangasta.
Tässä puserossa on toteutettu helma samallalailla kuin bambi puserossa. Lisäksi tein "valehihat" eli pikkuinen hiha pitkän hihan päälle.
Kaava on Ottobre:stä ja yhdistin itseasiassa kaksi kaavaa.
Mallissa oli tehty sekä lyhyt- että pitkähihainen pusero samalla kaavalla. Joten piirsin molemmat hihat ja ompelin yhteen, tosin pikkuisen väljempänä päälle tulevan pikkuhihan. Mallissa oli myös vyötäröllä kaitale, mutta sen jätin pois.
Helmaan ompelin myös Fabriinasta tilatun Handmade-merkin.
Värkkäsin myös taskut sivusaumaan. Eihän niihin mitään "aarteita" voi laittaa, mutta ovatpahan piristyksenä.
Ihanan pehmoisesta Soul birdistä valmistui myös itselle tunika ja loppukankaasta sain vielä tytölle tunikan myös, tosin hihoihin ei enää kangasta riittänyt, joten tein taas "valehiha" temput ;-)
Itseasiassa nätimpi näin. Vyötärölle tein myös kaitaleen mustalla resorilla, koska kangasta ei ollut tarvittavaa määrää koko pituuteen, näin sain palasista koottua tunikan.
Ja taas kaikkein tärkeintä oli, että tyttö tykkäsi :-)
Samoilla ideoilla mentiin tämäkin tunika.
Hihat ovat viskoositrikoota Kangastukusta. Kivan ohutta ja tarpeeksi venyvää kapoisia hihoja varten. Samalla kankaalla ovat myös Soulbirdin hihat.
Peppibloom on Sampsukasta tilattua.
Sampsukasta tilasin pienen palasen Fields trikoota. Kankaasta ei riittänyt kuin etukappaleeseen ja sekin oli liian lyhyt. Sitten sain päähäni leikata Kärkkäiseltä ostetusta tosi halvasta (olikohan n. 2 €?) trikoomekosta helman. Käännekin oli valmiiksi tehty ;-)
Tein vain rypytyksen ja ompelin parit koristenauhat. Koristukset on tilattu Karnaluksilta. Ja taas tehtiin "valehihat" kankaan vähyyden vuoksi :-)
Tässä mekko joka menetti helmansa....Ostelen aina sillointälloin kankaiksi halpoja trikoo vaatteita. Viimeisin ostos oli Kärkkäisen sikapäiviltä euron hintaiset trikoo poolot. Kannattaa ostaa aina kaikista isoimmalla koolla niin saa eniten kangasta :-)
Tässä vielä kuva helmasta. Karnaluksilla on kyllä vaikka kuinka paljon kaikenlaisia ihanuuksia jotka ovat myös edullisia. Tosin aina tulee tilattua liian vähän, näitäkin tilasin vain metrin pätkät, vaikka hintaa ei ollut paljon ollenkaan....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti