Sain valmiiksi pappatunturi aiheisen kortin.
Idea tähän tuli omista, jo edesmenneistä isovanhemmista. Papalla ei ollut ajokorttia, mutta mopo oli. He olivat lähteneet mummun kanssa kahdestaan kylään sukulaisten luokse. Matkaa oli jonkin verran, ja pappa oli miettinyt miten helpottaa mummun matkan tekoa, sillä hänellä oli kulkuneuvona polkupyörä.
He sitoivat köyden moposta mummun pyörään ja matkan teko alkoi. Huonostihan siinä kävi, mummu oli ollut heti ojassa ja polvetkin olivat saaneet osansa, se ei kuitenkaan estänyt suunnitelmia, ja he jatkoivat matkan tekoa. Kyläpaikassa oli mummun polvet putsattu ja paikattu.
Kortissa on kuitenkin iloinen tunnelma, jospa heilläkin loppumatka olisi sujunut näissä merkeissä :-)
Meillä on myös juhlittu tytsyn synttäreitä, ja hänen toivomuksensa oli monster high kakku. En ole mikään leipuri ja sokerimassaakin käytin eka kertaa. Siihen nähden olen ihan tyytyväinen lopputulokseen ja rohkaisen muitakin vähemmän leipomuksia tehneitä vaan tarttumaan hommaan ;-)
Minulla ei ole siis oikeita leipomusvälineitäkään. Pistelin kallon kuvan irti nahkaneulalla, ompelutarvikkeitahan minulla on, ja osan leikkelin saksilla... lopputulos oli synttärisankarille riittävän hyvä :-)
Kruunukynttelikkö löyti Ylivieskan Kärkkäiseltä, mukana oli värikkäitä kynttilöitä, mutta mukaan tarttui teemaan sopivat mustat kynttilät.
Talo oli täynnä ihania tyttösiä, joilla virtaa piisaa, kunpa saisi edes osan energiasta itselleen :-) Huomenna jatketaan sukulaisten kanssa juhlimista :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti